tiistai 30. lokakuuta 2012

Ranskattaret eivät liho - Keittokirja

Mireille Guilianolta on suomennettu aiemmin kaksi ranskalaiseen elämäntapaan liittyvää kirjaa: Ranskattaret eivät liho ja Ranskattaren ruokavuosi. Kumpaakaan niistä en ole lukenut ja tämän vuoden uutuusteos Ranskattaret eivät liho - Keittokirja olisi varmasti jäänyt myös lukematta ellei se olisi sattunut olemaan tyrkyllä kirjaston uutuushyllyssä. Kirja on nimensä mukaisesti pääosin keittokirja, mutta siinä on ehkä noin kolmasosan verran ruokaan liittyviä kertomuksia ja asiaa terveellisistä elämäntavoista.

Mireille Guiliano on ennen kirjailijaksi ryhtymistä toiminut shampanjatalo Veuve Clicquot'n USA:n tytäryhtiön toimitusjohtajana, joten ei ole mikään ihme, että kirjassa on omistettu kokonainen luku shampanjalle. Vaikka teos on muuten todella keskittynyt siihen, että amerikkalaistyyliset XL-ruoka-annokset ja yletön herkuttelu ovat syypää moniin paino-ongelmiin, annetaan siinä kuitenkin synninpäästö niille, jotka haluavat joskus nautiskella viikonlopun kunniaksi hieman kuohuvaa ja jotain ihanaa jälkiruokaa.

Yksinkertaisuudessaan syy, miksi Ranskattaret eivät liho, on pienemmät annoskoot ja syömisen tasapainottaminen. Ruokavalion perusidea on, että jos syö raskaan lounaan, pitää syödä kevyt päivällinen, tai vastaavasti toisin päin. Hyvin helppoa ja erittäin loogista. Kirjassa on muutenkin mainittu paljon sellaisia päivänselviä asioita, joista on hyvä ainakin allekirjoittanutta välillä aina muistutella. Esimerkiksi, että vettä pitää juoda paljon, vihanneksia tai hedelmiä pitää olla joka aterialla, kalaa pitäisi syödä muutaman kerran viikossa jne.

Ranskattaret eivät liho - Keittokirja ei sinänsä tarjonnut mitään uutta lukijalle, joka on ennestään edes jonkin verran tietoinen siitä, mitä suuhunsa kannattaa laittaa. Kirja oli kuitenkin kivasti kirjoitettu ja sai terveellisen ruokavalion kuulostamaan houkuttelevalta, joskin helpommin toteutettavalta kuin se oikeasti onkaan. Kirjan reseptit ovat hyvin ranskalaishenkisiä, mutta eivät kuitenkaan turhan hankalia. Omaan reseptikirjaani päätyvät ainakin pari kalaruoan ohjetta ja muutama ihana kasvisruoka. Mitään täydellistä elämänmuutosta tämä kirja ei kuitenkaan valitettavasti onnistunut aiheuttamaan vaikka olikin ihan miellyttävä lukukokemus.




sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kadonneet

Tämän kirja-arvion olen jo julkaissut toisessa blogissani muutama päivä sitten, mutta julkaisen sen nyt täällä uudelleen, koska ties vaikka tänne eksyisi joku uusikin lukija.

Luin Tove Alsterdalin jännärin Kadonneet. Kirjan päähenkilönä on Ally, jonka toimittajamies Patrick on lähtenyt työmatkalle Ranskaan, mutta ei palaakaan sieltä takaisin. Ally lähtee etsimään Patrickia Pariisiin ja päätyy seuraamaan samoja johtolankoja, joita tämä on seurannut kootessaan aineistoa ihmiskauppaa käsittelevään juttuunsa. Kirjan teemoina on laiton siirtolaisuus, orjakauppa ja ihmisten salakuljetus. Aiheiden ympärille on rakennettu mielenkiintoinen maailma, jossa kenenkään hengellä ei ole arvoa ja lähes kaikki ihmiset ovat ostettavissa.
 
Kirjaa oli kehuttu monissa kirjallisuusblogeissa kovasti ja kirjan takakanteen oli onnistuttu kokoamaan monta ylistävää arvostelutekstiä. Omalta osaltani täytyy todeta, että olin aika pettynyt lukukokemukseen. Vaikka tarinan idea on hieno, tunne jäi silti puuttumaan. Kirjan henkilöille tapahtuu todella traagisia asioita, mutta niiden herättämissä tunteissa ei päästä pintaa syvemmälle. Teoksen takakannessa sanotaan, että kirja kertoo kolmen naisen tarinan, mutta todellisuudessa kirja kertoo Allyn tarinan ja kaksi muuta naista ovat vain sivuhenkilöitä. Kirja olisi saattanut olla mielenkiintoisempi jos kahden muun naisen elämät olisivat auenneet lukijalle enemmän.

Yleensä kirjoja lukiessa, tai leffoja ja tv-sarjoja katsoessa, kiinnyn joihinkin henkilöhahmoihin hyvinkin nopeasti. Tämän kirjan kohdalla sitä ei kuitenkaan tapahtunut vaan kaikki henkilöt jäivät jotenkin pintapuolisiksi ja irrallisiksi. Juoni oli kaikesta huolimatta siinä määrin hieno, että se sopisi hyvin elokuvaksi ja jostain netistä bongasinkin tiedon, että elokuvaoikeudet on jo ostettu Hollywoodiin.

 

 

lauantai 27. lokakuuta 2012

Messuilla

Kävin eilen pyörähtämässä kirjamessuilla. Messujen anti oli hyvin perinteinen ja ehkä jopa joltain osin niukempi kuin aikaisemmin. Olin tosin kirjapuolelle mennessäni kierrellyt niin pitkään viini- ja ruokamessuilla, että keskittymiskyky ei ollut enää ihan parhaimmillaan. On kiva, että nykyään messuilla on monta teemaan yhdistettynä samaan viikonloppuun, mutta itse en ainakaan jaksa keskittyä niin pitkään, että saisin kaikista osista niin paljon irti kuin haluaisin. Hälinä ja ihmisvilinä vaativat ehdottomasti veronsa, vaikka eilen olikin varmasti noiden messujen hiljaisin päivä.

Kustantamot ja kirjakaupat olivat panostaneet kovasti osastoihinsa ja esillepanot olivat monilla äärettömän tyylikkäitä. Hintataso ei mielestäni ollut mitenkään erityisen edullinen, mitä ehkä yleensä messuilla odottaisi. Siihenkin tosin varmasti se keskittymiskyvyn puute vaikutti, koska varmasti olisi voinut tehdä hyviäkin löytöjä kun olisi vaan jaksanut etsiä. Muutamia sellaisia tärppejä kuitenkin tuli vastaan, jotka täytyy pistää korvan taakse. Nämä pääsivät lukulistalleni:

 
 
 
Ja nämä ovat hankintalistalla omaan kirjahyllyyn:
 



perjantai 26. lokakuuta 2012

Tervetuloa uuden kirjablogin pariin

Tervetuloa Lillin kirjataivaaseen. Olen blogannut noin vuoden verran toisaalla ja koko sen ajan blogini on etsinyt muotoaan ja ollut iloinen sekamelska kaikkea mahdollista kirjoista muotiin ja kauneudesta ruokiin. Nyt päätin, että on aika keskittyä siihen, mikä on lähellä sydäntäni eli kirjoihin ja lukemiseen.

Olen ollut pienestä pitäen todellinen lukutoukka ja lähipiirille ei tullut mitenkään yllätyksenä, että löysin ensimmäisen oikean työpaikkanikin kirjojen parista. Sillä tiellä olen edelleen. Tällä hetkellä olen hoitovapaalla, mutta palaan takaisin kirjapinojen keskelle parin kuukauden päästä ja senkin takia lukemiseen ja kirjoihin liittyvät asiat ovat olleet lähiaikoina erityisen paljon mielessä.

Luen paljon erilaista kirjallisuutta ja tässä blogissa tulen kertomaan lukukokemuksistani ja niiden herättämistä ajatuksista. Lisäksi seuraan tarkasti kirja-alan tapahtumia sekä tietysti tulossa olevia uutuuksia. Tervetuloa mukaan, nautitaan yhdessä hyvistä kirjoista:)