lauantai 30. elokuuta 2014

Jayne Anne Phillips: Murhenäytelmä

Asta Eicherin mies on kuollut ja jättänyt perheensä pulaan kasvavien velkojen keskelle. Epätoivoinen tilanne alkaa kuitenkin näyttää valoisammalta kun Asta tutustuu kirjeenvaihdon kautta hurmaavaan Cornelius Piersoniin. Asta vastaa Piersonin kosintaan myöntävästi ja lähtee tämän matkaan toiveikkaana paremmasta tulevaisuudesta. Lähdön seurauksena Asta ja lapset kuolevat.

Toimittaja Emily Thornhill kiinnostuu tapauksesta ja lähtee ensin Quiet Delliin, jossa ruumiita etsitään ja myöhemmin Clarksburgiin seuraamaan oikeudenkäyntiä. Emilylla on raskaalla matkallaan seuranaan lehtikuvaaja Eric Lindstrom, josta tulee Emilylle paljon enemmän kuin pelkkä työtoveri.

Jayne Anne Phillips oli minulle entuudestaan melko tuntematon kirjailija vaikka onkin ilmeisesti yleisesti hyvin tunnettu. Aikaisemmat suomennokset ovat vain jostain syystä menneet ohi. Murhenäytelmä julkaistiin Tammen Keltaisessa kirjastossa, joten odotin laadukasta kerrontaan ja hyvää juonenkulkua. Molempia olikin tarjolla ihan kiitettävästi. En ihastunut kaikkiin Phillipsin ratkaisuihin täysin varauksetta, mutta kokonaisuus oli toimiva ja kirjailja herätti menneisyyden tapahtumat hienosti henkiin. Teos perustuu tositapahtumiin ja vain neljä koko kirjan henkilöistä on täysin fiktiivisiä.

Pidin Emilysta ja Ericista ja pystyin samaistumaan suruun ja ahdistukseen, jota Emily tunsi Eicherien puolesta. Vaikka Emilyn viha murhasta syytettyä kohtaan ja suru Astan perheen kuoleman johdosta äityivät lähes pakkomielteeksi, hän pystyi silti elämään samalla omaa elämäänsä ja tekemään vaikeitakin ratkaisuja tulevaisuuteensa liittyen.

Emilyn ja Williamin suhde sen sijaan ei täysin vakuuttanut vaan jäi hieman epäuskottavalle tasolle. En ehkä vain ole riittävän romantikko pystyäkseni täysin uskomaan sellaiseen salamarakkauteen. Annabel Eicherin esiintymiset tarinassa kuolemansa jälkeen olivat myös mielestäni muusta tarinasta irrallisia ja tarina olisi pysynyt hienosti kasassa ilmankin niitä.

Pidin Murhenäytelmästä ja vaikka aihe olikin raskas, kirjan yleistunnelma oli toiveikas. Tarinassa korostuivat rakkaus, ystävyys ja kumppanuus. Eri henkilöiden välillä on erilaisia kiintymyssuhteita ja lopulta jokainen on uskollinen sille tavalle elää elämäänsä, jonka katsoo oikeaksi.

 
(Jayne Anne Phillips: Murhenäytelmä, Tammi 2014, suomentanut Kersti Juva)


perjantai 1. elokuuta 2014

Veronica Roth: Kapinallinen

Kapinallinen on jatko-osa viime vuonna suomeksi julkaistuun Outolintuun. Ensimmäinen kirja oli kiva lukukokemus ja vaikka Nälkäpelin jäljittely oli ilmeistä, tarina oli silti rakennettu ihan hyvin. Outolinnun kantava voima oli Trisin ja Tobiaksen kutkuttava ensi-ihastuminen ja sen aiheuttamat tunteet. Kapinallisessa Trisin ja Tobiaksen tarina jatkuu, mutta se on sivuroolissa kirjan muihin tapahtumiin nähden.

Kapinallinen oli hyvin väkivaltainen kertomus ja koko henkilökaarti oli jatkuvassa hengenvaarassa. Lähes jokaista henkilöä ammuttiin tai puukotettiin tarinan jossain vaiheessa, ja haavoittautuneita ja kuolleita vilisi kirjassa niin paljon, että en jossain vaiheessa enää oikein pysynyt kärryillä, kenelle tapahtui mitäkin. Outolinnussa päällimmäinen tunne oli ihastuminen, mutta Kapinallisessa Trisin tunteet Tobiasta kohtaan olivat lähinnä tuskaisia ja ahdistuneita. Pieni häivähdys Romeo ja Julia -henkistä, kaiken ylittävää rakkautta ympärillä vellovan väkivallan seassa oli, mutta se ei riittänyt tuomaan lukukokemukseen samaa kipinää kuin Outolinnussa.

Pidin Outolinnusta sen verran, että odotin innolla jatko-osaa. Olin kiinnostunut tietämään, millaiseksi maailma, joka alkoi edellisessä osassa musertua, tässä kirjassa kehittyy. Ja myönnettäköön, että eniten tietysti kiinnosti Trisin ja Tobiaksen romanssi ja tunteet. Kapinallinen oli siinä suhteessa tyypillinen trilogian keskimmäinen osa, että tarina ei tarjonnut juurikaan vastauksia, lähinnä lisää kysymyksiä. Eniten olin kuitenkin pettynyt siihen, että Trisin ja Tobiaksen suhde ei kehittynyt juuri lainkaan ja jäi taka-alalle kiivastahtisen juonen edetessä. Uteliaisuus tarinaa kohtaan jäi kuitenkin elämään, joten jään odottelemaan sarjan viimeistä osaa.


 
(Veronica Roth: Kapinallinen, Otava 2014, suomentanut Outi Järvinen)